lauantai 16. maaliskuuta 2013

Twisted flower

Jokunen vuosi sitten ostin Cookia A:n sukkakirjan Knit. Sock. Love. Olen neulonut kirjasta aikaisemminkin, mutta tällä kertaa tie ei ollut ihan niin tuskainen. Malli näytti aluksi hieman pelottavalta, mutta halusin silti kokeilla. Nämä sukat ovat vilahtaneet blogissa aikaisemminkin ja nyt voin näyttää ne teille valmiina ja kuvattuina!



Tajusin sukkia tehdessäni, etten aikaisemmin ollut neulonut pitsikuviota tasona. Onneksi tämä piinallinen osuus oli vain kantalapun kokoinen. Kaavion tulkitseminen toiselta puolelta oli varsin haasteellista. Mutta selvisin. Ihanaa! :)


Tässä oli taas suuri toisen sukan syndrooman vaara, mutta onneksi jatkoin neulomista enkä jättänyt projektia nurkkaan hautautumaan. Toisen sukan kohdalla aloin jopa hieman oppia kuviota ulkoa, vaikka kaaviota piti kuljetella mukana koko ajan.


Sukat ovat varsin yksityiskohtaiset, mikä minua pelottikin aluksi. Välillä olisin kaivannut hengähdystaukoa monimutkaisesta kaaviosta, mutta sitäpä ei tullut ennen kärkikavennuksia..



Sukat ovat ystävälleni A:lle, joka saa ne vasta sitten, kun hänen miehelleen T:lle neulomani sukat valmistuvat. Mistä tulikin mieleen, että voisin kaivaa ne seuraavaksi projektikasasta..

   
Malli: Twisted Flower by Cookia A kirjasta Knit. Sock. Love.
Lanka: Austermann Step Classic
Puikot: 2.75


19 kommenttia:

  1. Aikamoinen taidonnäyte! Itse en jaksa perehtyä näin monimutkaisiin malleihin, mutta ihailen suuresti toisten tuotoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hirvitti kyllä aloittaa, mutta hoin itselleni "Silmukka kerrallaan..!"

      Poista
  2. Oi kuinka ihana vaativa malli! Uskaltaisiko itsekin kokeilla... Upea värisävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannustan ehdottomasti haastamaan itseään uudelle tasolle! :) Ei ehkä ihan bussineule, mutta rauhassa kun neuloo, ehtii seurata kaavioita! :)

      Poista
  3. Ihanan herkullisen väriset! Pitäisi tosiaan itsekin nyt kaivaa nämä sukat tuolta keskeneräisistä ja jatkaa loppuun, jospa tästä saisin inspiraation! Tosin ensin keskeneräinen lahjaksi menevä vauvan haalari loppuun... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tsemppiä keskeneräisiin projekteihin! :)

      Poista
  4. Kauniit on kyllä, niin väri kuin pitsikuviokin, ei voi muuta sanoa. Minulta jäis kyllä tekemättä, niin on monimutkaisen näköiset. Ja jos päättäisin tuollaiset väkertää langan pitäisi kyl olla sellaista et se kestäis 20 vuotta. Enm kestäis sitä et vuoden päästä ois reiät pohjissa.:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neulon ehkä neulomisen ja neulomusten antamisen ilosta, joten aina voi neuloa lisää, jos tulee reikä. Tosin onhan se harmillista, jos sukat kuluvat nopeasti puhki, erityisesti jos niihin on käyttänyt aikaa ja vaivaa kovin paljon..

      Poista
  5. Taitavalta neulojalta upeat ja niin kauniin väriset sukat!

    VastaaPoista
  6. Voi mitkä ihanat sukat. Tuo mallikuvio on tosi kaunis. Minä neuloin joulukuun alussa kintaat osalla tuota mallikuviota. Pitäisi neuloa sukatkin jostain kauniista langasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Näin ne sun kintaat ja tunnistin kuvion heti! (sen verran paljon tuijottanut kaaviota....) :)

      Poista
  7. Aivan ihanat sukat, mutta on kyllä sen verran monimutkaisen näköinen kuvio että jäisi itsellä tekemättä. Vaatii varmasti kunnon keskittymistä ja hermoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Keskittymistä ja hermoja nimenomaan! Ihana ohje, mutta en varmasti neulo uudelleen :D

      Poista
  8. Ihanan energiset Twisted Flowerit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulen, että olen silti hetken aikaa erossa oranssista.. :D

      Poista