perjantai 2. elokuuta 2013

Muodonmuutos

 
Joskus keväällä ystäväni H kertoi saneensa lahjaksi Neuvostoliitto-aiheisen perusteepparin. H liikkuu piireissä, joissa Neuvostoliiton ihannointi on pikemminkin haitallista, joten hän pyysi minua tuunaamaan hyvän kankaan käyttökelpoiseksi vaatteeksi.
 
Tältä paita näytti ennen..
 
 Ja tällainen siitä tuli..
 
 

Piirsin etukappaleen jättimäisen daalian muotoon ja aloin leikellä. Kiinnitin alle pinkistä trikoosta palasen irtirevittävän tukikankaan avulla. Peitin valkoisista kirjaimista jäljelle jääneet kohdat punaisilla suikaleilla. Muutamat kohdat vielä pilkistelevät, mutta eivät häiritsevästi.
 
 
Leikkasin pääntien avarammaksi, irrotin hihat ja saksin niistä paremman muotoiset. Avasin sivusaumat ja otin hieman sisään. Ompelin siis itse kaikki saumat helmaa ja olkapääsaumoja lukuunottamatta. Siksi uskalsin kiinnittää taakse ompelumerkin.
 
 
 Pääntielle tuli pinkki kantti ja pitsireunus. Pussitin hihansuut framilonilla ja ompelin puuvillakanttia niihin. Hihansuut ovat siis joustamattomat, mutta tässä paidassa sillä ei juuri ole väliä. Minusta lopputulos näyttää kivalta.
 
 
Jättikukan keskelle kiinnitin napin, jotta kokonaisuudessa olisi jotain järkeä.
 
Paita on todella tyttömäinen. H ei välttämättä pukeutuisi übertyttömäisiin vaatteisiin ensimmäiseksi, mutta paita sopii hänelle kyllä hyvin. Huomaa seuraavan kuvan Kate Middleton -ilme.
 
 
Paita koki radikaalin muodonmuutoksen, mutta Neuvostoliitto on sentään saatu piiloon..!
 
 
 

18 kommenttia:

  1. No tuli kyllä tosi kivan näköinen, hieno idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän pelotti, kun otin sakset käteen..!

      Poista
  2. Teet niin kauniita asioita, että aivan pitää hönkiä! T. Miina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :) Toivottavasti et hauko henkeäsi ihan tukehtumiseen asti ;)

      Poista
  3. On kyllä hieno muodonmuutos!

    VastaaPoista
  4. Hieno idea! Pitääpä itekki kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  5. Onpas todella hieno muodonmuutos - mainio idea!

    VastaaPoista
  6. Hieno muodonmuutos! Tuollainen t-paita kelpaisi minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siitä sitten vaan leikkelemään :)

      Poista
  7. Wau! Aikamoinen muodonmuutos! Hieno.

    VastaaPoista
  8. Voi jestas, on hieno! Suuritöinen tuunaus t-paidasta. Itse olen todella urpo ja saamaton näissä kierrätyspuuhissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minullakin odottaa tuolla kyllä turhan iso kasa tuunattavia vaatteita :D

      Poista
  9. Ihan mahtava! Mullakin tuollainen leikelty teeppari ollut pitkään tekolistalla (: katsotaan koska pääsee kokeiluun.

    VastaaPoista