maanantai 7. lokakuuta 2013

Helikopterikettu



Loppukesästä valmistui tämä sympaattinen lapsen takki. Tämä tuli taas ystäväni S:n tyttärelle P:lle. Olin hieman huolissani takin koosta, sillä vaikutti siltä, että se ei ehkä mahtuisikaan P:lle, joka oli taas kasvanut hurjasti. Takin leveys on kokoa 74, pituus 80.

Vuoritin kukkavelourtakin pinkillä pallotrikoolla ja kanttaukseen käytin violettia resoria. Neppareiden kiinnittäminen oli hieman hasardia, koska etukappaleen yläkulmasta tuli sen verran paksu, ettei mikään neppari olisi mennyt siitä läpi. Jouduin purkamaan resorin, kiinnittämään nepparin resorin alle ja tekemään resorin päälle vielä valenepparin, jotta kokonaisuus olisi tasapainoinen.
 

S ja P tulivat syyskuun alussa piipahtamaan ja takki lähti samalla uuden omistajan matkaan. Takki on passeli viileneviin iltoihin ja se oli juuri sopiva P:lle. Eipä siinä kasvuvaraa ollut, mutta syksyyn se oli tarkoitettukin.



Kaava: Helicopter Fox lehdestä Ottobre 1/2012Koko: leveys 74, pituus 80
Kankaat: Eurokangas

8 kommenttia:

  1. Ihana paita, upeat värit!
    Mun blogissa on sulle haaste. :) Tarkoitus lisätä blogien näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon ollut viime aikoina hieman laiska haasteiden jakamisen suhteen, mutta nyt pitää ottaa itseäni niskasta kiinni! :)

      Poista
  2. Eikä, aivan ylisöpö! Kaikki lasten vaatteet saisivat puolestani olla näin iloisen värisiä. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana takki! Oletpa ollut ahkera neppareiden kanssa! Mutta kyllä kannatti, lopputulos on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Muutama ärräpää lensi neppareiden kanssa, mutta nyt olen kyllä tyytyväinen :)

      Poista