perjantai 29. elokuuta 2014

Sukupolvien silmukat

Kulttuurikustantamo Maahenki otti minuun yhteyttä. Sain mahdollisuuden tutustua Sukupolvien silmukat -kirjaan, joka on pullollaan ihania sukkien, lapasten ja käsineiden neuleohjeita. Ohjeet kumpuavat Karjalan perinteestä, ja ne ovat syntyneet museoista, arkistoista ja yksityishenkilöiltä saatujen tietojen perusteella.



Kirja sisältää todella kauniita sukkamalleja. Minun silmääni ensimmäiseksi osuivat raikkaat kirjoneuleet, joita voisi neuloa monissa eri väreissä! 



Lukija pääsee mukaan sukkien maailmaan myös pienten tarinoiden avulla. Uppouduin lukemaan siitä, mitä kaikkea 1800-luvun karjalainen tyttö joutui nuoruudessaan näpertämään. Minulla itselläni on onneksi tuo sukkavelvoite jo täyttynyt.


En vielä ole saanut puikoille kirjan ohjeita, joten ohjeiden selkeydestä en vielä pysty sanomaan mitään. Nämä sukat houkuttaisi aloittaa ensimmäisenä:


Tai nämä käsineet:


Minusta kirja on kaunis niin visuaalisesti kuin ajatuksellisestikin: menetetyn Karjalan alueen sukkaperinne yhdistettynä nykyaikaan ja maailman tuulahduksiin antaa todella paljon nykyajan neulojille! Ihana idea kerätä tällaiset ohjeet ihanaksi kirjaksi. Ohjeet on nykyaikaistettu, mutta en näe sitä esteeksi perinteen säilymiselle ja siirtymiselle tulevillekin sukupolville :)

Kirjan tarjosi Kulttuurikustantamo Maahenki. Mielipiteeni kirjasta sain luonnollisesti muodostaa ihan itse.

7 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä kaikkia malleja! Vois melkein jopa hankkia tuon kirjan :)

    VastaaPoista
  2. Voi juma miten mahtavalta vaikuttava kirja <3 Olipa kiva saada lukea arvio siitä. Tämä taitaa olla kirjojen kohdalla hankitalistalla seuraavana.

    VastaaPoista
  3. Hei! Anopilta sain kirjan itse, Metsäpirtti-sukat puikoilla mitä itsekkin mietit neulovasi. Ohje on selkeä, hyvin ymmärrettävä. Sopii mielestäni siis ihan aloittelijalle kuin kokeneemmallekkin neulojalle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Suppis
    Sukupolvien silmukat kirjan arvioinnista. Minusta on kiva, että Maahenki on pyytänyt sinulta tälläistä ja nuorea ihmisenä olet antanut noin positiivisen arvion. Kyllähän minun kaltaiset karjalaiset sukujuuret omaavat mummot hankkivat kirjan. Mutta että se myös kiinnostaa nuoria, se on huippua! Olen kirjan tekijöistä iäkkäin.

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniita malleja, menin ihan kananlihalle! Täytyy laittaa kirjan nimi korvantaakse :)

    VastaaPoista
  6. Ostin tuon kirjan ihan herken sitä kaupassa selailtuani. Neuleinnostus tahtoo ylittää käsityskyvun. Kun sitten kotona googletin, niin päädyin mm. lukemaan arvostelusi. Ohjeiden lisäksi viehättäviä tarinoita!

    VastaaPoista