torstai 15. toukokuuta 2014

Supersweet


Huh, mikä blogitauko. Harjoittelu, ulkomaanmatka ja sekava elämä ovat pitäneet minut pois blogin ääreltä. Sain myös vasta nyt ladattua kuvankäsittelyohjelman uudelle koneelle, joten siinäkin lienee syynsä. Mutta nyt täällä ollaan taas. 


Tässä on ihana pino Sashopin Supersweet-jerseystä ommeltuja vaatteita koossa 92 ystäväni S:n tyttärelle P:lle, joka on jo puolitoistavuotias! Sovituskuvia ei vielä ole, mutta katsotaan, jos niitä saisin sunnuntaina..!




Ompelukoneeni tarvitsee varmaan huoltoa. Olen näidenkin ompelusten kanssa raivonnut vaikka kuinka: hyppytikkiä, ylälangan katkeamista ja outoa kolinaa. Tikkaukset eivät kestä lähempää tarkastelua. Vien koneen huoltoon heti kun saan jostain rahaa.

Supersweet-kuosi oli hieman haasteellinen suhteutettuna muuhun kangasvarastooni. En meinannut millään löytää mitään sopivaa kangasta, jonka voisin Superweetiin yhdistää. Supersweet-kuosissa on valkoista, vaaleanpunaista, tummanharmaata ja vaaleanharmaata. Minulla ei ollut mitään näistä väreistä resorina eikä yksivärisenä ylitsepursuavassa kangasvarastossani! Lopulta keksin kankaan, jossa oli tummansinisiä raitoja. Tummansinistä resoria löytyi myös, joten yhdistelmä oli siinä! Olen yhdistelmään enemmän kuin tyytyväinen! :)


Tummansininen on varsin harmoninen Supersweetin kanssa! Kuvat on otettu iltavalossa, joten tummansininen näyttää kuvissa mustalta. 

Ja hei, tässä on ensimmäinen tällainen eri kankaasta tehty oikea nappilista! Hieman säätöä tässä oli, mutta tämä oli hyvää harjoitusta! :)


Setissä on neljä vaatetta, jotka voi yhdistää toisiinsa tai vaikka yksivärisiin vaatteisiin. Olisin varmaan ommellut kaveriksi vielä vaaleanharmaan tai tummanharmaan t-paidan, jos varastoista olisi sellaista kangasta löytynyt..! Settiin kuuluu t-paita, tunika, lyhytlahkeiset ja pitkälahkeiset housut. Pitkälahkeisiin housuihin on lisätty pituutta, jos P sattuu lähiaikoina kasvamaan runsaasti pituutta.

Kangas meni tähän settiin lähes kokonaan: vain pari tilkkua jäi. Katsotaan, jos niistä keksin vielä jotain pientä.


Kaikki kaavat ovat uusimmasta Ottobresta (3/2014). Pitkät pöksyt piirtelin lyhytlahkeisia jatkamalla ja lisäämällä raitatrikoosta lahjepalat.


Toivotaan, että P on sovitustuulella sunnuntaina! :)

4 kommenttia:

  1. Uskomattoman herkullisennäköisiä!! <3

    VastaaPoista
  2. P on varmasti sovitustuulella! Niin herkullisennäköisiä ja sait tosi kivan tosta kuosista. <3

    VastaaPoista
  3. Kauniita vaatteita olet ommellut!

    VastaaPoista