perjantai 30. toukokuuta 2014

Kirikiri


Haastekiri jatkuu. Minut on haastanut myös Jade Kun sen oikein oivaltaa -blogista ja Retu Karamellipuu-blogista seuraavasti (kiitos vain! Käykääpä vilkaisemassa myös Jaden ja Retun blogeja!):



Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastettaville.

4. Haastetun pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisinhaastamista.

Olen
vastannut vastaavanlaiseen haasteeseen aikaisemmin, mutta tässä on nyt hieman eri säännöt, joten antaa mennä uudestaan :)

Kerron seuraavaksi 11 asiaa itsestäni.

1. Katson Linnan juhlia itsenäisyyspäivänä bingon näkökulmasta. Viime vuonna bingo oli tällainen:


2. Haluaisin aina nukkua. Nukkuminen voittaa lähes kaiken. Aamulla kello on pahin viholliseni.


3. Saatan syödä aika mielenkiintoisia asioita keskenään. Viimeisin oivallukseni oli levittää lanttulaatikkoa leivän päälle! Paras ideani on ollut levittää maustamatonta tuorejuustoa kylmän pannarin päälle. Jos vielä löytyy norjalaista vuohenjuustoa, se kruunaa tämän pannukakkuelämyksen. Ja nyt kun näistä herkuista ei ole kuvaa, täytyy laittaa vaikka tämä kakku.


4. Mielestäni vanhukset ovat ihania.


5. Kreikan kieli on saanut minussa aikaa flow-kokemuksia.


6. Kilpikonnat ovat ihania ja inspiroivat minua käsitöissä.


7. Bongaan vaistomaisesti outoja liikennemerkkejä.



8. Teen juominen on hauskempaa, kun käyttää hauskempia teesihtejä.


9. Pelaisin Carcassonne-lautapeliä koska tahansa.


10. Kannan sateenvarjoa mukanani ihan vain siksi, että varmasti juuri silloin sataisi.


11. Odotan kevättä koko ajan. Kuva on tosin huijausta, koska se on otettu elokuussa.



Jade on kysynyt minulta seuraavaa:

1. Mikä on lempivärisi?
Vihreä. Eikä ihan mikä tahansa vihreä. Tiedättekö sen hetken, kun keväällä koivun lehdet ovat saavuttaneet täyden kokonsa? (Kuten nyt Helsingissä) Ne ovat hetken täydellisen vihreitä ennen kuin kesä tummentaa ne. Sen pienen hetken joka puolella näkyy lempiväriäni luonnossa.

2. Minkä käsityön/askartelun aiot toteuttaa seuraavaksi?
Apua. En tiedä. Jonkun vauvanvaatteen varmaan :D 

3. Mikä sai sinut aikanaan aloittamaan bloggaamisen?
Olin haaveillut omasta blogista jo pitkään. Muiden blogien seuraaminen rohkaisi minua ja näin saan dokumentoitua talteen kaikki tekemäni käsityöt :)

 4. Jatka lausetta "Eilen tein..."
..töitä.

 5. Millasisissa/minkä "alan" kaupoissa tykkäät eniten kierrellä?
Kangaskaupat ja ompelutarvikeliikkeet ovat ihania. Silmissäni vain vilisee uusia ideoita. Pääni kestää Karnaluksia tämän takia vain tasaisin väliajoin.

 6. Paras koskaan näkemäsi elokuva?
En oikein ikinä osaa vastata tähän kysymykseen. Äideistä parhain on kyllä ihana. Wall-E on myös <3

 7. Lempimusiikkiasi?
Selkeällä ja tarttuvalla melodialla varustetut laulut. Monilla esittäjillä on sellaisia :)

 8. Radiokanava, jota kuuntelet?
En juuri kuuntele radiota, mutta jos Spotifysta aukaisisin radion, klikkaisin genreä "alternative".

 9.Televisiosta on pakko katsoa...?
En omista televisiota, mutta jos sellainen olohuoneessani olisi, katselisin pukudraamoja ja CSI:n kaltaisia rikossarjoja.

 10. Lapsuuden lempilelusi?
Hippi-hiiri. Ja Hanna-Riikka, joka on pehmokani. 

 11. Mielestäsi paras sarjakuvahahmo?

Ehdottomasti MUMMO!


Ja Retu on kysynyt seuraavat kysymykset:

1. Miten selviät talven pimeydestä?

Varmasti tärkein asia on se, että olen muuttanut valoisaan asuntoon. Kotiin tulee edes se vähäinenkin valo, joka talvella ulkoa tulee. Sarastusvalo on toinen. Ilman sitä en pysty heräämään onnistuneesti. Kirkasvalolamppu, liikunta ja ystävien seura piristävät myös! :)

2. Oletko ilta- vai aamuvirkku?
Iltavirkku. Onnistun silloin tällöin olemaan tehokas myös aamulla, mutta olen enemmän iltaihminen kuin aamuihminen.

3. Syötkö terveellisesti?
Kyllä ja en. Syön sekä terveellisiä asioita että epäterveellisiä asioita. 


4. Tai pyritkö siihen?
Ehdottomasti :D


5. Mikä oli lapsuuden toiveammattisi?

Kääk. En muista. Delfiininkesyttäjä? Sittemmin olen oppinut, että on epäeettistä pitää delfiinejä vankeudessa.

6. Minkä värinen on sinun ajatusmaailmasi?
Varmaankin vihreä..


7. Mitä tekisit kymppitonnilla?
Mitähän sillä olisi järkevä tehdä? Aloittaa asuntosäästäminen?

8. Kahvi vai tee?

Ehdottomasti tee. En juo kahvia.

9. Pizza vai kermaleivos?
Auts. Tämä oli paha. Pizza on todennäköisemmin laktoositon, joten ehkä se :D


10. Haluaisitko käydä avaruudessa?
En. Siellä on kylmää, pimeää ja liian autiota. Katselen kaikkea mieluummin maan päältä.

11. Viihdytkö itsesi kanssa?
Varsin hyvin.



Seuraavaksi haastan seuraavat bloggaajat
NÄPRÄÄMÖ-blogin Sannan

annairamanii-blogin Aniin
Sisko neuloo -blogin Saran
Lankaterapiaa-blogin Ryynin
100 mokaa ja muuta sähellystä -blogin Santran
Liljatar-blogin Heidin
Sanna tekee ja purkaa -blogin Sannan
Made in Menni -blogin Even
Pellavanlehdellä-blogin Annan
Kaislikossa surisee -blogin Johannan
Made by
 Krista -blogin Kristan

vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Minkä asian olet oppinut tänä vuonna?
2. Mistä tekemästäsi käsityöstä olet erityisen ylpeä?
3. Mikä on omituisin paikka, jossa olet tehnyt käsitöitä?
4. Mitä toivot loppuvuodelta 2014?
5. Teetkö käsitöitä lahjaksi?
6. Miten joku tuntematon ihminen on viimeksi auttanut sinua?
7. Onko olemassa kirja, jonka lukemista hidastelit siksi, että se olisi sitten luettu, etkä saisi enää ensimmäisen lukukerran fiilistä takaisin?
8. Mitä tarvitset päästäksesi käyntiin aamulla?
9. Jos saat laittaa pitsaan ihan mitä tahansa, mitä pitsasi sisältäisi?
10. Mikä on pahin paheesi?
11. Naapurissasi on liian häiritsevät bileet. Mitä teet?

Käykäähän kaikki muut vilkaisemassa haastettujen blogeja! :)

4 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! :) Vastailen paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
  2. Tuosta pannari-sulatejuusto-yhdistelmästä tuli mieleen, että oletko testannut lettuja ja sinihomejuustoa. Jos vaan yhtään sinihomejuusto uppoaa, niin en voi muuta kuin suositella, namnam. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Nyt mietintämyssy päähän.

    VastaaPoista
  4. Haasteeseen vastattu :) (nyt jo ;) )

    VastaaPoista