tiistai 11. helmikuuta 2014

Synttäriarvonta!! :)

Tasan vuosi sitten rohkaistuin ja kyhäsin kasaan oman pienen blogin. Sittemmin olen huimasti kehittynyt monella saralla, oppinut uusia asioita ja saanut teiltä ihanilta lukijoilta kannustavaa palautetta. Kiitos! <3

Onnen ihania silmukoita on tänään yksivuotias blogi. Sen kunniaksi järjestän arvonnan. Olisi ihana arpoa jotain itsetehtyä, mutta opiskelukiireet eivät anna nyt mahdollisuutta ommella tai neuloa jotain antaumuksella. Voi kun olisikin aikaa!

Kiireistä huolimatta arvontapalkintoja on! Arvon kaksi voittoarpaa, joista voittaa

a) lankapaketin, joka sisältää kaksi Interweave Knits -lehteä, uusimman Novitan sekä kerän Online Supersocke -lankaa (kuva hieman vääristää langan väriä. Lanka on todellisuudessa vaaleampaa kuin kuvassa).

b) kangaspaketin, joka sisältää 90 cm pyykkinarutrikoota. Trikoo on puuvillaelastaanijerseytä. Kangas on pesemätön.


Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1. Jätä kommentti. Jokainen kommentoinut saa yhden arvan. Yhdellä kommentilla osallistut molempien pakettien arvontaan (mutta voit voittaa vain toisen). Mainitse erikseen, jos haluat osallistua vain toisen paketin arvontaan. Anonyymit! Keksikää jokin muista erottuva nimimerkki.

2. Saat toisen arvan, jos olet rekisteröitynyt lukijaksi ja profiilisi näkyy lukijalistassa. Varmista, että kommentoit sillä profiililla, koska tarkistan asian :) Asiasta kannattaa mainita kommentissa.

3. Kolmannen arvan saat, kun linkität arvonnan joko blogissasi tai Facebookissa. Mainitse tästäkin kommentissa.

4. Arvonta-aika on 11.-25.2.2014. Kaikki kyseisenä aikana tulleet sääntöjen mukaiset osallistumiset huomioidaan.

5. Voittajien julkistamisen jälkeen voittajilla on tasan viikko aikaa lähettää kommentilla yhteystietonsa (en julkaise kommentteja). Viikon kuluttua suoritan arvonnan uudestaan, mikäli voittajat eivät ilmoittaudu.

Onnea arvontaan, muruset! :)


96 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Olen lukijasi, joten osallistun kahdella arvalla lankapaketin arvontaan.

    VastaaPoista
  2. Heleijaa, mukana kahdella arvalla, vakkarilukijajoukossa ollaan :)!

    VastaaPoista
  3. kahdella arvalla lankapakettiin
    harmaakissa(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Yhdellä arvalla mukana, ihanista palkinnoista kumpi vain on mieluinen! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea vain! Mukana yhdellä arvalla lankapaketin arvonnassa. =)

    VastaaPoista
  6. onnea hurjasti 1-vuotiaalle blogillesi! (:

    2 arvalla mukana neulepaketin arvonnassa!

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla lehtiä ja lankaa, kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea 1-vuotiaalle!
    Mukana kangaspaketin arvonnassa kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  9. Onnea! kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Onnea! Yhdellä arvalla mukana.
    Terv. RitvaL.

    VastaaPoista
  11. Onnea ^_^

    Kolmella arvalla mukana,jaettu FBn puolella :)

    VastaaPoista
  12. Onnea blogillesi! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  13. Jee hyvää synttäriä! Oon kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  14. Söppänät palkinnot ^_^ Kolmella mukana minäkin. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Jee, kahdella arvalla mukana! :) Paljon onnea yksivuotiaalle, hurjan lukijamäärän olet onnistunut kasvattamaan!

    VastaaPoista
  16. Onnea blogille!

    Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  17. Onnea 1-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana, liityin lukijaksi.

    VastaaPoista
  18. Onnea 1-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  19. Onneks olkoon! :) Olen mukana kahdella arvalla lankapaketin arvonnassa.

    VastaaPoista
  20. Mukana lankapaketin arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  21. Onnea yksivuotiaalle! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  22. Mukana yhdellä arvalla :) Lankapaketti olisi mieluisin!

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana lanka pakettiin.

    VastaaPoista
  24. Leenuska Onnittelut blogillesi. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  25. Synttärionnittelut! Yhdellä arvalla olen mukana.

    VastaaPoista
  26. Onnea 1-vuotiaalle ja pitkää ikää blogillesi!
    Lukijana olen mukana kahdella arvalla, molemmat palkinnot olisivat mieluisia ja pääsisivät meillä käyttöön. :)

    VastaaPoista
  27. Kaksi arpaa, olen siis rekisteröitynyt lukija:)

    VastaaPoista
  28. Mukana aan arvonnassa. Ja onnea blogistille ja blogille!

    VastaaPoista
  29. Kolmella arvalla mukaan. Blogissani linkki arvontaan, :)

    VastaaPoista
  30. Synttärionnea! :)
    Osallistun kolmella arvalla lankapaketin arvontaan. Linkki löytyy blogini sivupalkista.

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana kangaspakettiin T. Pia M. pia.mantila@netikka.fi

    VastaaPoista
  32. Onnea 1-vuotiaalle blogille! Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukana. Ihanat palkinnot. T. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  34. Onnea! Mukana yhdellä arvalla. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Onnea yksivuotiaalle!! Ja kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  36. 2 arpaa! Luen blogilistalla. :) Vain a palkinto kiinnostaa. T: SilkkiKiehkura
    luumunkukka @ luukku.com (kaikki yhteen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta! Sääntöjen mukaan lukija-arvan saa valitettavasti vain Bloggerin lukijapaneelista. Saat kuitenkin yhden arvan mukaan arvontaan :)

      Poista
  37. Kolmella arvalla mukaan, jaoin tämän fb:ssä :)
    Mutta jos palkinto osuu kohdalle, en osaa päättää kumman palkinnon mieluummin ottaisin kun ovat molemmat niin houkuttelevia!

    VastaaPoista
  38. Onnea 1-vuotiaalle!
    Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  39. yhdellä mukana kangas palkinnossa!!!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. yksi arpa!!! ottaisin lankapaketin!!!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  41. Onnea synttärisankarille! Kahdella arvalla mukana :) (tulikohan tämä vahingossa kahteen kertaan, ensimmäinen katosi johonkin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat kommentit tulivat :) Julkaisin vain toisen selvyyden vuoksi :)

      Poista
  42. En löydä koko lukijalistaa, josta tarkistaisin rekisteröitymiseni, mutta seuraan blogiasi Blogilistalla ja olen kaikkiin seuraamiini blogeihin rekisteröitynyt,jos se on ollut mahdollista, joten kahdella arvalla olisi mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijalista on välillä hidas latautumaan tuohon sivupalkkiin. Tarkistin asian ja olet rekisteröitynyt :) Kaksi arpaa on siis voimassa :)

      Poista
  43. kahdella mukana, lankapaketti toiveena
    Onnitteluja!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  44. Onnea! Mukana lankapaketin arvonnassa
    Kata, kteikari ät hotmail com

    VastaaPoista
  45. Synttärionnittelut! Yhdellä arvalla tavoittelen hienoja palkintoja.

    VastaaPoista
  46. Osallistun arvontaan kahdella arvalla :) Toinen arpa siitä, että seuraan blogiasi bloggerin kautta.
    Haluaisin osallistua vain ykköspaketin eli lankapaketin arvontaan.

    emmi.ahola_@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Ihailin keksintöäs kipsijalalle. Toi olis "poikaa"ystävälleni joka juuri katkaisi jalkansa.
    Arvontaan yhdellä arvalla lankapaketti mielessä.

    VastaaPoista
  48. Mukana arvalla lankapaketin arvonnassa!

    VastaaPoista
  49. Kyllähän minäkin arpani haluan tänne mukaan =D Yksi voitokas arpa lankapaketille =)

    VastaaPoista
  50. Onnea ihanalle 1-v blogille! Mukana lankapaketin arvonnassa kolmella arvalla, mainitsen tästä heti seuraavassa postauksessa :)

    VastaaPoista
  51. Mukana, lankapakettiarvonnassa.
    marianna1@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Ooo, arvonta, ihanaa! :) Onnea vuotiselle & iloiselle blogille. :) Jos onni suosii, valitsisin lankavoittoisen palkinnon.

    VastaaPoista
  53. Onnea! =)
    Kahdella arvalla mukana! Lehdet ja lanka olisi kiva voittaa, tosin kangaskin on aikast kiva... Eli kumpi vain käy jos onni suosii!

    VastaaPoista
  54. Mukana lankapaketin arvonnassa :)

    VastaaPoista
  55. Tulen jatkossakin ihania töitäsi ihailemaan, joten liityin lukijaksesi sekä laitoin omaan blogiini linkin arvonnastasi. Elikkäs kolmella arvalla lähden havittelamaan lanka-aiheista voittoa.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  56. Liityin lukijaksesi, siis kahdella arvalla mukana lankapakettia metsästämässä. Mukavaa ystävänpäivän iltaa! Onnittelut 1-vuotiaalle blogillesi!

    VastaaPoista
  57. Kahdella arvalla lanka-arvontaan :) Onnea blogille ja pitkää ikää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip! Kiitos ja kiitos osallistumisesta! :) En löytänyt profiiliasi lukijalistasta tai linkkiä blogistasi. Oletko jakanut arvonnan Facebookissa? Tarkistathan asian, jotta toinenkin arpasi on voimassa! :)

      Poista
  58. Onnea taaperolle. Kolmella arvalla mukaan lanka- ja lehtipaketin arvontaan. Kommentti, lukija ja linkitys omassani.

    VastaaPoista
  59. Onnea blogisynttäreiden johdosta!
    Oletpa keksinyt ihanat arvontapalkinnot, kumpi vain olisi mahtavaa voittaa (:

    VastaaPoista
  60. Onnea ihanalle blogillesi! Yhdellä arvalla mukana; kumpi tahansa palkinto olisi mieluisa.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Onnea Suppis 1-vuotiaalle! Osallistun kolmella arvalla ja molempi palkinto olis parempi. :) Linkkaus fb:ssä ja lukijasikin olen. uuh jea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiti, en tiedä miten onnistuit kommentoimaan anonyymillä profiililla, mutta olet lukijalistassa, joten hyväksytään! :D

      Poista
  62. Saako Taherkin arvan, kun vahingossa postasin tämän sen fb seinälle vaikka omalle piti!!! :DDD Mut nyt löytyy omaltakii seinältä... ;)

    VastaaPoista
  63. Isot onnittelut synttärisankarille! osallistun kahdella arvalla, olen myös lukijalistassa. :)

    VastaaPoista
  64. Heips ja onnea yksivuotiaalle! Osallistun yhdellä arvalla kilpailuusi ja toivotan itselleni paljon onnea :) Tervetuloa pistäytymään ristipistoilla eli www.ristipistoja.wordpress.com -blogissa!

    VastaaPoista
  65. Onnea 1-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  66. Onnea 1-vuotiaalle! Osallistun kolmella arvalla arvontaan :)

    teekoo81(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Onnea vuoden vanhalle! Yhdellä arvalla mukana lankapaketin arvonnassa.

    VastaaPoista
  68. Onnea blogillesi:) Tulen mukaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  69. yksi arpa! molemmat arvat kiinnostavat :D !
    maison@luukku.com

    VastaaPoista
  70. Mukana kolmella arvalla. Kumpikin palkinto käy :)
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Yhdellä arvalla mukana, molemmat paketit kiinnostavat!

    VastaaPoista
  72. Kahdella arvalla mukana lankapaketin arvonnassa. Onnea yksivuotiaalle!

    - Anu

    VastaaPoista
  73. Onnea blogillesi.Arvontaan yhdellä mukaan.Tyttik.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  74. Onnea ensimmäisestä vuodesta, tulkoon monta lisää! Arvonnassa yhdellä arvalla mukana.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  75. Kolme arpaa: täällä, listalla ja Kuvihummussa. Onnea yksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  76. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa - tuo pyykkinarutrikoo olisi niin ihanaa!

    VastaaPoista