tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pieni ihana




Pikku-P sai myös neuletakin, joka unohtui kuormasta. Neuletakin ohjeessa arvioitiin, että takki olisi sopiva noin vuoden ikäiselle lapselle. P on kasvanut niin nopeasti, että takki sopi hänelle erittäin hyvin jo 4,5 kk:n iässä. Onneksi oli mahdollisuus sovittaa nyt eikä ensi jouluna!

Ohjeen kirjoittaja varoittelee, että hänen käsialansa on ollut varsin tiukkaa ja monet olivat saaneet isompia neuletakkeja ohjeen silmukkamäärillä. Minunkin käsialani on varsin napakkaa, joten luulen, että takista tuli sopivan kokoinen. P on siis kasvanut hurjaa vauhtia, joten turha kuvitellakaan, että se olisi mahtunut puolen vuoden päästä.

Tajusin vaan tässä että jälleen tuli aika unisex-värit, mutta eikai se menoa haittaa..

 
Jätin neuletakin pintaneuleen pois ja sen sijaan neuloin raitoja kahdella eri langalla. Olen langoista neulonut aikaisemmin nämä ja nämä sukat. Langat raidoittuvat vähän hassusti, mutta tykkään kyllä lopputuloksesta. Nappilistat, alareuna, hihansuut ja kaula-aukon reuna on tehty langasta, josta olen neulonut aikaisemmin myös sukat. 

Napinlävet ovat aika naftit, mutta onneksi neulos venyy.. Tässä neuletakissa oli myös ensimmäiset neulomani raglanhihat :)



Ohje: Little Ivanhoe by Lena Gjerald
Lanka: Zitron Trekking Color (violetti-sininen) ja Austermann Step (violetti-pinkki) ja Four Seasons Gründl Hot Socks Luxor (petrooli)
Puikot: 3.0

12 kommenttia:

  1. Hellyyttävän suloinen, ihana!

    VastaaPoista
  2. Hei tää on tooosi hieno! Täydelliset värit! Teetkö mulle seuraavaksi? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sori, lanka loppui eikä noita enää taida saada ;) Taitaisi mennä myös tovi jos toinenkin, kun noin ohuesta langasta väkertää takin aikuiselle :)

      Poista
  3. Hieno takki! Väritkin sopii hyvin kaikenlaisiin vaatteisiin :)

    VastaaPoista
  4. Reipas ja raikas pirpanatakki. :)

    VastaaPoista